On kirpeä ilma. Ja hanskat saa olla käsissä kun on niiiin kylmä. Mutta jotenkin mukavan kylmä. Syksy, se on jotakin se. Mulla oli yövieras. Haettiin sen kans eilen iltapimeällä hiekkaa rannalta. En omistanu ämpäriä. Otin siivousvadin ja kaikki isoimmat leipomiskipot mukaan. Ja sitte toivottiin, että hiekat ei kaatuisi autossa. Ei kaatunut, kiitos siitä. Kippasin ne vanhaan akvaariooni. Siihen päälle kynttilöitä ja voi että se oli taas niin kivan näkönen kokonaisuus takapihalla illan hämyssä. Lehtiä putoo kokoajan puusta koska tuuli on kova. Vois tehä taas lehtisadetta. Tein sitä taannoin kaverin kanssa Kuopion Väinölänniemellä. Sitten huomattiin lenkkeilijä, joka juoksi tiellä meitä kohti. Huikattiin sille, haluaako sekin lehtisadetta? "Joo", se sano. Kaveri oli toisella puolella tietä ja minä toisella. Sitten viskattiin sylilliset lehtiä ilmaan tuulen tuiverrukseen ja lenkkeilijä juoksi siitä läpi! "Kiitos", se huusi hymyssäsuin. Ja meitäkin hymyilytti. Se oli niin kivaa. Tein tänään puolukkavispipuuroa. Tuli todella hyvää. Enkä yhtään häpeile tätä omaa kehuani. Ajattelin että se onnistu sen takia niin hyvin, koska ne puolukat oli siunattu. Sunnuntaina oli nimittäin sadonkorjuun kiitospyhä. Ihmiset toivat satoa kirkkoon ja pappi siunasi sen. Se pappi joka oli nuo puolukat sinne tuonut, kysyi josko minä haluaisin ne. Voi kiitos, erittäin mielelläni. En tykkää niinkään puolukkahillosta, koska se on mun makuun liian kirpulaista, mutta tuo vispipuuro on suurinta herkkuani. Pihalla käyskenteli ilmanvaihtokanavien putsaaja. Meni talosta taloon. Jos se olisi sattunut siihen mun luo just sillon kun söin, olisin tarjonnut sillekin hyvää puuroa. Mutta ei se tullu, oma moka. Ja mun piti lähteä töihin, en joutanut jäädä sitä odottamaan. Musta on mukava kestitä työmiehiä. Kuopiossakin juotiin hyvääset kahvit kahden patteri-ihmisen kanssa. Ja tuo lehtisadekaverityttö oli sillon mulla vieraana ja osallistui kahvikesteihin. Sen kans on hauska tehä kaikkia juttuja. Se on niin semmonen tyttö. Se on kivaa kun ite tulee hyvälle mielelle ja sitten ne toisetkin tulee. Koska kuka voi vastustaa ilmasta kahvia ja etenkin hyvää kahviseuraa? Se on tämän päivän kysymys.

Kävin kerran Lähimmäsen kammarissa kahvilla ja kuulemassa hyviä juttuja. Kun lähdin pois, näin yhessä rekissä kirkkaankeltasen sadeviitan. Hei, toihan olis hyvä pyöräillessä. Samalla soi puhelin, lähdin pois putiikista. Parin päivän perästä kysyin työpalaverissa Lähimmäisen henkilökuntaan kuuluvalta, josko sielä vielä olisi se sadeviitta, vai onko joku ostanut sen? Sanoin meneväni joku päivä tarkastamaan tilanteen. Mutta mitä tapahtu seuraavana päivänä!? Työhuoneeseeni saapui mies, kirkuvan keltanen asia mukanaan. Me ostettiin tää sulle, se sano. Voi kiitos!!! Siinä on huppu ja kaikki ja sivussa on niin väljästi laitettu neppareita, että kädet voi pujottaa sinne vähän niinku taskuun, jos ei jaksa tuossa sivussa niitä heilutella. Mutta mikä parasta, takana lukee punasella: Lämmön säätää Danfoss ( !!! :D ) Ja äsken sato vettä, päätin lähteä nyt ekaa kertaa tuota viittaa tuulettamaan. Mutta ei satanukkaa sitte enää. Se loppu yhtä nopeesti ku alkoikin. Mutta jatkoin silti matkaa, odottaen ja toivoen uusia piskoja. Ja mikä ihme meitä ihmisiä vaivaa, kun jotenkin häpesin kävellä tuola ihmisten ilmoilla. Vaikka ite oon niin kauheen tyytyväinen ja ilonen ja onnellinen tuosta asiasta. Miksen voi vaan ajatella, että kaikki varmaan kadehtii tätä viittaa! :) Niinku ne kaiketi tekevätkin. 

Olin eilen hoitamassa lapsia. Se oli virkistävää. Niillä on ollut monta au pairia, ja lapset on oppinu kivasti enkkua. Kysyin 7-vuotiaalta downpojalta: What´s your name? Poika vastasi: I don´t know, go away! :) Sillä lailla! Luuleekohan raukka, että vastasi kysymykseen oikein. Ollessani ite au pairina enkussa, turhauduin perheen 3-vuotiaaseen poikaan. Se oli kerrassaan ärsyttävällä päällä. No, minä muusikkona aloin sitte laulamaan suomeksi kaunista laulua. Tai poika ilmeisesti luuli niin koska se nauro sille laululle. Oikeesti lauloin rallatellen: Voi että sää oot paskapää!! (Anteeksi kielenkäyttöni!)

Jospa taas laittaisin viitan ylleni ja lähtisin ulkoilemaan. Ajattelin oikeen saunan lämpähyttää kotia päästyäni. Vaikka se ei oo oikeen mun juttu tuo saunominen. Lapsuudenkodissa se on mukavaa, koska sielä on totuttu puhdistautumaan. Mutta nyt kun on aikunen ja saa päättää omista asioista, niin ei sillä puhtaudella niin väliä! :) Millään muulla ei oo väliä kunhan vaan lämmön säätää Danfoss!! Ja että kummipojallani on ollut tänään ristiäiset, silläkin on väliä, ja näen sen viikon päästä!! Ja niin, silläkin on väliä, että oon löytänyt juhlapuvun veljen häihin, voin siis nyt mennä sinne iloisin mielin.

Miksi et kulje autolla Kuopiossa? Tämä on kysymys, jonka olen kuullut monelta taholta. Isoin syy on se, että pelkään jääväni välille. (Mulle kyllä sanottiin, että vanhoihin autoihin pitää luoda molemminpuolinen luottamus, muuten homma ei toimi. ) Mutta jos kulkisin autolla, en saisi istua junassa sitä just sopivan pitusta matkaa, lukea samalla kirjaa, tai virkata tai katsella maisemia ajatuksissani tai kyylätä kanssamatkustajia uteliaisuuttani. On muuten mielenkiintosta seurata ihmisiä. Sillälailla huomaamattomasti sivusilmällä. Aamulla lähdin kaverini kämpiltä bussilla kouluun. Se vasta lystiä oli. 7 edellistä vuotta kuljin kouluun koulun vierestä, nyt sain mennä bussilla. Ja oli mukavaa kun pikkusen sai sitä linjuria odottaakin. Sai taas kyylätä muita ihmisiä. Oli äitiä lastensa kanssa kävelyllä, lapsilla oli huomioliivit, esimerkillistä toimintaa, oli lähisairaalan kaksi asiakasta hoitajansa kanssa ulkoilemassa, oli koiran taluttajaa, oli yrmeän näköistä nuorta miestä, joka varmaan olisi halunnut vielä olla nukkumassa, oli jos jonkinlaista. Ja bussi tuli ja istahdin paikalleni. Samalla kirjoitin Inarin kanttorille viestiä, kun näin hänestä unta. Me naurettiin sen kans aivan kamalasti paikassa, jossa ei olisi saanu nauraa. Meitä katottiin pahalla silmällä, mutta kun ei kerrassaan vaan pystytty pitämään pokkaa. Aamulla harmitti kun en muistanu sitä juttua, hymy oli vaan jääny unesta jäljelle. Mutta jo alkoi aamu mukavasti. Päivällä kaveri soitti kahville kaupungille. Menin. Sitten menin kirjastoon lukemaan lehtiä. Sitten tulin koululle. Aion mennä tästä vielä vähän harjottelemaan.
Palatakseni aiheeseen, miksi en tullut autolla.... Tämä lähes kaikki olis jäänyt multa kokematta. Joutuisin kokoajan olla siirtämässä kiekkoa jos edes olisin löytäny sille paikkaa tuolta tukkoselta parkkipaikalta. Ja säästän, kun ei tarvi maksaa niitä hyvinkin todennäkösiä parkkisakkoja. Niin kerta.

Puut alkaa jo punertaa. On jo vähän kirpee ilmakin, vaikkakin lämmintä. Hyvin lämmintä. Viikon viimenen päivä taas käsillä, illalla Kuopioon.

Eilen oli hautajaiset. Eräs vanhempi naisihminen kysyi kappelissa, tunnenko tämän laulun (luki sanoja). En tuntenut. Minulla on nuotti ja sanat autossa, toivon että laulat sen muistotilaisuudessa adressien jälkeen. Mutta entä jos en tunne sitä säveltä? Kyllä sinä sen opit, olethan ammatti-ihminen. Kiitos luottamuksesta. (Hän ei ihan selvästikään tykännyt vastaväitteistä) Tuli muistotilaisuus, hän antoi nuotin. Aivan vieras laulu. Ja missä minä sitä harjoittelen? Aloin sisäisesti panikoida. Riittääkö että laulan ekan säkeistön kun ne sanat on siinä nuotin alla? Ei, laula kaikki, siinä on niin kauniit sanat. Kyllä sinä osaat, olethan ammatti-ihminen. Loimme papin kanssa silmäyksen. Jupisin suupielestä, en mee tuohon kaikkien eteen nolattavaksi. Haluan säilyttää ammattiylpeyteni. Mutta kun ei käynyt mikään muukaan laulu, niin aloin tapailla nuotteja päässäni. Sovittiin papin kanssa että hän menee omaisten pöytään ja minä jään yksin omaan pöytään ja harjoittelen laulua syöntini lomassa. Mutta sen verran oli ehkä pikkunen kiukku ja paniikki päällä, että sävel ei kertakaikkiaan selvinnyt, laitoin nuotit hyppimään mihin sattuu. Soitin hätäpäissäni kavereille, josko ne tietäis sen laulun. Kun menin hakemaan ruokaa ja istahdin pöytään, sanoin itselleni: Rauhoitu rauhoitu, kyllä sinä sen opit kun vaan keskityt. Unohda kiukkusi ja ajattele postiivisesti. Ja mitä tein? Opin sen laulun. Olinhan ammatti-ihminen. :)

 

Ja niin alkoi mun Kuopion elämä toisen elämäni sivussa. Laulukoulussa pitäis alkaa kulkemaan äänihuulia aktivoimassa. Äsken kävin kaupungilla ettimässä juhlakolttua. Se ainainen jupina alkoi taas "Miks en voi olla mies, laittaisin vaan sen mustan puvun ja jonku kivan kravatin". En löytäny mieleistäni, en siis voi mennä veljeni häihin. Harmi, olis ollu kyllä mukava mennä! Kait tää tästä vielä iloksi muuttuu. Muuttu ainaki torilla jo pikkusen siihen suuntaan kun nuori mies oli tuonut minipossunsa näytille. Se sitä talutushihnassa piti ja kertoili ympärillä oleville ihmisille: "Me tehhään laatikkoon pissi ja laatikkoon kakka jos siltä tuntuu, mutta mielellään tehhään ulos." Niin justiin, näin teillä! Pikkusen sama asia kun monet miehet puhuu että "vaihdoin mulle renkaat." 

En mä jaksa kirjottaa. Mulle käy monesti näin. Mutta sillon jos ei halua niin ei oo pakko. Aletaan kohta muuttaa yhen kaverin tavaroita hänen uuteen kotiinsa. Onnea uuteen kotiin, olkoon elosi suotuisaa.