Korsuhartauteen. Perillä näen mitä se on. Väsyttää. Tänään tiedän mitä se on. Tulin eilen kotoo. Junassa innostuin tekemään siluettiristikoita. Jatkoin sitä Jyväskylän asemalla jossa jouduin odottamaan seuraavaa junaa 2 ja puoli tuntia. Luulin että vaan puolitoista, ja ajattelin että se menee joutusaan lehteä lukiessa. Mutta kun olin tunnin lukenu, niin lippu tiesi kertoo, että odotan vielä kaaaaauan. Siluetti pelasti senkin tylsyyden. Olin illan kähmeessä kotonani, mutta en malttanu mennä nukkumaan, niin oli ristikot imassu mut puoleensa. Nyt tiedän että olis kantsinu nukkua. Nyt totisesti sen tiedän. Miksi ihminen on aina niin aikasin valmis? On tää odottaminenkin työlästä. Tampereen kämppikset aina hoputti mua, että lähe nyt jo pysäkille, että kerkeet sen kymmenen minuuttia odottaa. Ne vähä ivaili mulle. Tänä päivänä sitä sanottais kämppäkiusaamiseksi. Aurinko meinaa aina tulla välillä esiin, mutta ei se sitte maltakaan. On aika syksysen näköstä. Siks kirjotan keltasella. Kotona kävin isän kans mustikas. En oo sitte lapsuuden käyny. Oon vierastanu sitä harrastusta. Saatiin sangollinen. Isä keräs enemmän ku minä. Ku se keräs tosi nopeesti ja olihan se tottuneempikin, mutta mää silleen rauhassa. Sanoin, että mulle pitää jäädä hyvä mieli tästä reissusta, että uskaltaudun toistekin. Mutta jos olisin hiki sieraimis sielä touhunnu, niin voi olla että marjakuumeen iskiessä talsisin kaupan pakastealtaalle. Legendaarinen juttu on sekin, että menin lapsena, en tiedä olinko enää niin lapsi, isän kans hyytelömarjaan. Keräsin puolukoita, katoin konettani, raakoja melki kaikki. Menin mättään taakse ja heitin kaikki pois. Myöhemmin isä kaato oman koneellisensa ämpäriin. "Mutta nehän on raakoja" ihmettelin. "Raakojahan niitten pitää ollakin!! Hyytelö tehään raaoista marjoista." Vai niin. Nyt koppaan virsikirjakorin ja Elämän matkalaulut kainaloon ja lähden korsuilemaan. Hei!

Ripareilla oltu. Toiset konfirmoitiin just ja toisten leiri päättyi tänään. Toki tykkään nuorista ja heidän iloisuudestaan, mutta se hälinä ja ilo sattuu joskus korviin. Siksi aina joutohetkinä menin kirjani ja lehteni kanssa istumaan rannan isolle kivelle. Välillä vain tuijotin ympärillä olevaa elämää. Laineitten työskentelyä tuulisena päivänä, sorsaperheen kulkua, pikkupikkukalojen parvia vedessä uiskentelevien jalkojeni vieressä. Yritin ottaa niitä käteen, mutta en tietenkään saanu, koska olivat niin vikkeliä. Mutta että rannalla oli rauhallista ja nautin siitä.

Kohta saan siskoni mulle kylään viikoksi. Huomenna tehdään retki Kuopioon. Toinen rillejä ostamaan ja toinen rillejä suoristamaan. Ja kun viikko on kulunut ja sen loppu alkaa, me lähetään kotiin. Oon tuntenut ihan pikkiriikkistä koti-ikävää. Kun on paikallaan monta viikkoa, niin alkaa menojalkaa vipattamaan. Herätä kotona, mennä keittiöön, jonka pöydän päällä on skippo-kortit. Äiti ja isä on pelanneet joka-aamuisen matsinsa. Juoda moccaa masterista ja syödä palan painikkeeksi pönttöpiparia. Kotona on näet kiva retrohenkinen peltirasia jossa on töysäläisiä piparkakkuja. Siis pönttöpipareita. Kerran jouluna oli tarjolla myös itsetehtyjä pipareita. Tykkään kuitenkin niin kovin noista toisista pipruista, siksi mietinkin kahvikuppi kädessä että "ottaisko pönttöpiparia." Siihen veljeni tuumas: "Ottaisko pönttö piparia!" Ja voi, ei tarvi kummosempi juttu olla. Kihikihikihi alkoi kuulua mun suusta. Ottaisko pönttö piparia...kihikihikihi. Ja tietty kun nauramaan alkaa, niin se jatkuu ja jatkuu. 

Semmosta se vaan on se elämä. Taidan hipsiä nyt kotiini vaihtamaan työkolttuja pois. Elämä on jotenkin mukavampaa ilman kotinettiä. Oon tykännyt siitä. Tämmöset tuikitarpeelliset asiat voi tehdä täälä työhuoneella. :) Oon lukenu kirjoja ja lehtiä ja kuunnellut äänikirjoja askareitteni lomassa. Näin on hyvä! Kuulemiin!

kjkjbvkjhv

Tämän päivän kysymys kuuluu, onko ihminen onnellisimmillaan vapaapäivinään? Kysymys on vaikea, enkä oikeestaan tiedä onko siihen vastausta. Eilen sato vettä oikeen maahan asti. Menin kirjastoon ja hain sieltä ison kasan lehtiä. Niitä viltin alla lueskelin, jalkalampun loisteessa. Sade ropisi peltikattoon ja elämä oli hyvää. Vaan ei oo sadevesikään mun orvokkejani saanut eloon. Tänään perkasin kukkamaitani ja orvokit sai lähteä lähimetsikköön maatumaan. Kiitos kun ilahdutitte päiviäni. Lenkkipolulla tuli nainen vastaan ja huikkasi iloisesti: "Sinäkin täälä lenkillä." Hän puhui oikein tuttavallisesti. Hymyilin sievästi ja höpöttelin sujuvasti. "Mihinkäs asti sinä oot täälä töissä?" kysyi. "Maaliskuulle asti." sanoin. "Voi kyllä me sua pidettäis täälä kauemminkin!" Mukavan oloinen nainen, iloinen ja hersyvä, mutta vielä en tiedä kuka hän oli tai on. Ehkä se selviää tässä ajan mittaan. Onkohan kaikilla muillakin julkkiksilla tämmönen elämä kun mulla!! :D :D Että jutellaan ja ei tiedetä kenen kanssa jutellaan. Se ero kuitenkin mulla ja esim. Kimi Räikkösellä on, että minä jään ilomielin juttelemaan, enkä kävele vaan ohi kommentoimatta kysymystä!

Naapurini, joka on pyörääni rassanut, kertoi ostaneensa kiillotusainetta. Aikoi kiillottaa sillä munki pyöräni. Ahaa, kelpaa. Lupasin palkaksi pakastimesta pullapussin. Hän ilahtui ja minä ilahduin kun hain kiiltävän pyörän takaisin kotipihaan. Samainen mies kysyi eilen, että voisinko joskus lähteä veneelle. Koska hän tarvitsisi veneeseen lisää painoa. :)  Tuosta ei voinut loukkaantua. Asiahan on tosi kuin vesi, jos yksin on veneen perässä, niin totta se on kiikkerä. Parikymmentä kiloa toiseen päähän auttaa saamaan veneen tasapainoon! :D Sillä olis kuulemma ongetkin. Voitais pistää matoo koukkuun ja jäädä kuulostelemaan nykimisiä. Eipä siinä, kun kutsu kuuluu, lähden heti kaikkien kilojeni kanssa kohti veneen kokkaa.  

Nyt kuitenkin lopetan tämän näpyttämisen. Sen vaan vielä sanon, että tuttuni mun, tule ihmeessä joskus käymään luonani. Tykkäisin siitä niin kovin. Käytäis MelliEllissä kahvilla tai lounaalla!! :) Ja tuohon päivän kysymykseen palatakseni, luulen että olen huomennakin onnellinen, vaikka on työpäivä. Meen nimittäin kehitysvammaisten leirille pitämään musiikkituokiota ja jään sinne heidän kanssaan leireilemään koko illaksi. Se on oleva riemun täyteinen ilta. Se on kans tosi juttu se!