Istuin kauan sängyn päällä ja nypin hiuksistani kakshaarasia. Tais sieltä kolme- ja nelihaaranenki löytyä. Nyt ymmärrän laidasta mun yhtä siskoo joka nyppii lähes taukoamatta. Vaikka se leikkas hiukset lyhyiksi, niin se silti tekee sitä. Äiti ja me muut, mutta varsinki äiti sanoo sille, että lakkaa ny nyppimästä. Ah, niin kuulen tuon äitin lauseen korvissani, että ihan hymyä pukkaa! :) Mutta se on kyllä aika mukavaa hommaa. Tietenki kun niitä haivenia tarkemmin tutkailee, niin parturi käy ekana mielessä. Mun parvekkeen ovi oli sillon auki ja kuulin nyppimisen lomassa jälleen kerran  tuon yhen naapurin naisen yskimisen. Ai että ku omiin keuhkoihin sattuu ku se yskii. Sitä tapahtuu päivin ja öin. Täytyy olla jonkin sortin keuhkoahtauma tms. Nyt muistan että pitää lopettaa tää näpytys. En voi olla onnellisempi kun saan lähteä tänään junaan vetäen matkalaukkua perässäni. Sillon vielä varmaan sataa ja tuuli tuivertaa, mutta en välitä. Lähdenhän lomalle! :) Sillä lomaa tämä ihmiskeho ja - mieli kaipaa. Adjö! 

Ja mitä aarteita tuo lipasto sisältääkään. Tädin kirjottama K-kasku toisen tädin kauniilla käsialalla kirjotettuna. Sille pitää ostaa kehykset ja naputtaa seinään.

Kassu

Kassu kiva karhunpoika
kuokki kuokalla kovaa kalliota.

Kaiku kiiri kauaksi korpeen.

Kertyipä komea kasa kivoja kiviä.

Känsiä kämmenissä kirveli,

koska kaivaus kesti kuukausia.

Kyllä Kassun katse kirkastui 

kun kuokka kolahti kultakiveen.

Kantoi Kassu kannon keskelle koloa,

kaveriksi kauniin kiven.

Kultakivi koristi kattoa,

kimalteli kuin kuunvalo.

Kassu kirjoitti kivikynällä;

kutsui kaukaisia kavereitaan

katsomaan kaunista kotiaan.

Korppilinnut kadehtien kurkkivat kuusikossa.

Kaikesta kiitollisena Kassu kiepsahti kyljelleen.

Kohta kuului kuorsaus.

Kassu käänsi kylkeä keskellä kylmien kuukausien.

Kevään koittaessa Kassu kurkisteli kiven kolosta.

Köntystellen käveli kevätsäätä kummastellen,

kadoten kauaksi kaukaisuuteen.

                                              Kesällä keinussa kerran kirjoittelin kuulakärkikynällä SS

Varasin kaverin kanssa perinteisen lomareissun toukokuun ekaks viikoks. Varattiin se jo tammikuussa. Joo mennään, me niin mennään!! En sillon vielä tienny elämäni koukeroista. Ja nyt on tuntunu kauan aikaa, että ihan jees lähtee sinne, mutta kun olis kaikenlaista hommaa tässä uuden elämäni järkkäämisessä. Tiedättekö sen tunteen kun on kiire jonnekin, niin ei tiedä käveliskö reippaasti vai juoksisko. Niin semmonen tunne mulla on nyt. Tässä vaiheessa mulla on elämä ennen reissua ja reissun jälkeen. Alanko jo nyt järkkäämään tätä vanhaa kämppää muuttokuntoon, hommaamaan pahvilaatikoita jne ja jne. vai sitten vasta reissun jälkeen apinanraivolla. Ja ne kaikki juoksevat asiat siihen päälle. 

Eilen tyhjäsin mun lipastoa. Sitä lipastoa, jonka laatikoita oon saanu kaksin käsin avata ja laittaa sormet avaamisvaiheessa sinne sisälle poistamaan esteitä että saa laatikon auki. Ja mitä tuossa lattialla on nyt. Puolisääreen ulottuva paperinivaska odottamassa lähtöä keräykseen ja toinen läjä menossa sekajätteeseen. Ja tuo roju on siis vasta tuosta ekasta laatikosta. Mutta jo aukee laatikko helposti yhdellä kädellä! Kylläpäs sitä saa taas kiittää itseään näistä monista järjestyksen vuosista! 

Monesti kun lähtee reissuun niin se lomafiilis tulee vasta sielä lentokentällä. Mutta muhun iski se tunne just nyt. Haluan pois tästä tilasta! Haluan tämän kaiken pois mun silmistäni. Haluan päästä näkemään onko sielä meidän hostellissa torakoita niinku joku oli kommentoinut kotisivujen palautteessa. Kyllähän se aina vähän jännittää missä yönsä viettää, mutta kaverin kanssa päätettiin että ei sitte olla moksiskaan pienistä epäkohdista. Otetaan ne vaan lisämausteeksi reissuun! :) Kuulin alkuviikosta että mun veli vaimonsa kera on Barcelonassa. Minä niille viestiä laittamaan sinne että hertsunleeraa, ootteko te sielä mihin minä lähen ihan kohta. Ne sieltä sitten soitteli. Olivat antaneet pyörävuokraamon isännälle meidän nimet, ja mies lupas vuokrata jopot meille sellaseen sopivaan hintaan. Suku ei oo todellakaan pahin! :) Mää niin tiedän että tuun nauttimaan siitä kun tuuli sekottaa mun hiuksia sinne tänne ja mää poljen ja saatan laulaa luikauttaakin. Välillä sitten kaverini kanssa pysähdytään ihailemaan maisemia ja syömään eväitä ja juomaan vettä. 

Mun kämppis lähti vähä aikaa sitten tuonne kylille. Sillä oli pussissa aikakauslehtiä ja kirjoja mitä se ei ois jaksanu viedä koululle tai kierrätykseen. Se päätti testata josko jättäis pussin pyöränsä luo asioilla ollessaan ja joku varastais sen! :) Aika välkky kaveri. Pyysin sitä laittamaan kylkeen paperin jossa lukee: ÄLÄ OTA!  Suap nähä miten homma toimi! 

Lopetan nyt.

En oo surullinen, en oo ilonen, oon jotain siltä väliltä. Ehkä hämmentynyt, sanaton, liikuttunut. Kävin muskariopen kanssa vaikeavammaisten lasten koululla pitämässä muskaria. Itku kuristi kurkkua kokoajan. Mun piti improta pianolla ja yhtäkkiä huomasin soittavani onpa taivaassa tarjona lapsillekin, ja maan korvessa kulkevi. Soiton aikana avustajat välittivät kosketuksellaan musiikin lasten kehoon. Pitikin valita just nämä laulut. Omat murheet, ne olemattomat joita ei edes murheiksi voi sanoa, muuttuivat pienen pieniksi murusiksi. En voinut katsoa heihin, soitin vaan. Avustajat hakivat lapsille soittimet. Yhden tytön kädet olivat nyrkissä ylävartalon päällä. Hän oli sokea eikä hän osannut puhua. Avustaja sai kuitenkin laitettua rytmisoittimen nyrkin sisään. Hänet tuotiin pianon viereen, oli hänen vuoro olla solistina. Hän antoi avustajan avustuksella mulle rytmin. Soitin aluksi puuta heinää, mutta vaihdoin sen Peppi Pitkätossuun. Tytön jalat alkoivat täristä, kurkusta kuului ulinaa muistuttava ääni. Mun iho nousi kananlihalle, kaikki nauroivat tytön mukana. Hän tunnisti laulun, laulettiin se sitten yhdessä. Lutherin suusta tulee sanat ”Jos tahdot lohduttaa murheellista, kauhistuttaa iloista, rohkaista epätoivoista, nöyryyttää ylpeää, rauhoittaa kiihtynyttä tai saada vihaisen hyvälle tuulelle – ja mitä ikinä onkaan noita ihmissydämen valtiaita, eli tunteita, taipumuksia ja affekteja jotka yllyttävät ihmisen hyvään ja pahaan – mikä olisi parempi keino siihen kuin musiikki?” 
Tässä istun sohvalla. En siis oo surullinen, enkä ilonen. Oon sanaton, hämmentynyt, liikuttunut! 

Kun toiset aamulla heräs, niin musta tuntu että olin vasta nukahtanu. Miksi ihmeessä sitä aina yöllä miettii ja ressaa. Luulis että päivällä olis kyllä aikaa sellaseen. Mulla oli kaveri yökylässä. Sanoin, ollaanko koko päivä pyjamat päällä. Sille passas. Mutta ei me silti oltu. Mentiin koululle syömään ja kaverini aiko siitä lähtee ajelemaan kotiinsa. Sanoin, jää vielä kuuntelemaan tuo yks laulututkinto. Ok, se sano. Kuunneltiin tutkinto ja nautittiin kauniista musiikista. Sitten kaverini lähti. Heippa ja nähdään taas. Annoin toiselle kaverille vinkkejä urkujensoitossa. Vietettiin hauska hetki. Älkäämme koskaan ikinä milloinkaan unohtako musiikintekemisestä hauskuutta pois. Vaan kyllä se hetkittäin unohtuu iteltäki. Myönnän. Tulin sitte kotiin. Vaihdoin pihavaatetta päälle ja lähdin siskoni luo. Vaihtoivat kaverin kanssa autoihinsa kesärenkaat. Kaverilla oli koira mukana. Sanoin, lähden koiran kanssa lenkille. Käveltiin metsäpolkuja ja ihasteltiin taloja. Koira kävi jäällä liukastelemassa. Kesti vielä sen painoa. Tuuli tuiversi kivasti. Yövieraani soitti, se ei ollu lähtenykkää vielä. Se tuli kans siskolleni salaattivärkkien kanssa. Syötiin iltapalaa. Sitte se toi mut kotiin ja sitte se viimein lähti. :) Me naurettiin sen kans paljo. Me aina nauretaan paljo ku me ollaan yhessä. Se on niin sellasta. Eilen käytiin sen ja siskoni kans kattomas mulle kämppää Hankasalmelta. Kuudelta ylös, puoliseiskalta autossa. Otettiin aamukahvit termariin. Kevätretkimieli. Löydettiin kiva kämppä. Siis tosi kiva. Tulen viihtymään sielä. Se on rinteessä. Polkasen pari kertaa pyöräni polkimia ja lasetan mäkeä alas tukka hulmuten suoraan kirkkoon urkujen luo. Lyhyt on matka sorvin ääreen. Pyykinpesemisessä on mukavaa kun ei tarvi pestä käsin. Jotenki helpottaa kun on tuo kone. Sinne vaan vaatetta sisään ja hanaa auki. Ja hörskytihörskyti. Sitte ne laitetaan kuivamaan. Sitten kun jaksaa. Nyt ei jaksaisi. Väsyttää. Toivon ensi yölle runsaita sikeitä tunteja. Mun yhen kaverin kotiväki omistaa muuten kivan kesäpaikan. Oltiin sielä viikonloppuna. Saunottiin, haettiin vettä vinttikaivosta, vietettiin lepposta eloa tyttöin kanssa villasukat jalassa. Tunsimme suurta elämisen riemua. Mutta että totuus ei unohtuisi, meen nyt laittamaan ne pyykit.

Oi, olen siili, olen tunteellinen siili

Pääsiäistä vietin itseni kanssa itsekseni itseni kodissa. Nautin. Aurinko paistoi. Koulutyö painoi takaraivossa. Olin hakenut kuitenkin kirjastostakin pari kirjaa. Päivisin asetin viltin parvekkeellani olevalle luxus baden baden- tuolilleni, sitten menin siihen istumaan ja asetin toisen viltin itseni päälle. Ja luin kirjaa. Joskus luin sitä kirjaston kirjaa, joskus koulutyöhöni tarvittavaa kirjaa. (eikä kukaan oo huomannu että oon ruskettunu!) (ehkä en sitten oo) 

1. Kollasin myös lipastoni laatikoita. Löysin paksun nivaskan kirjeitä, joita ihmiset lähetti mulle, au-pairtytölle, kymmenisen vuotta sitten Englantiin. Se oli mukava löytö. Istahdin lattialle niitä lukemaan. Ihania, pitkiä kirjeitä, jotka yhä sai mun nauruhermoni kutisemaan. Yksi kirjekuori oli paksu. Se sisälsi n. 15 kirjelappusta. Kaverini olivat järjestäneet piparinleivontaillan Tampereella. Ja ne lähetti mulle sinne kauas yhden jokaista piparilajia. Ja kirjottivat kirjeen mukana. Muistan sen hetken kun hain paketin postista. Katsoin sitä ihmetellen, avasin, yllätyin ja ilahduin. Myöhemmin istuin huoneessani sängyn päällä ja söin niitä suussasulavia pipruja suomen terveisiä lukien. Kirjeet lämmitti niin paljon, että niinä iltoina en edes tuntenut kylmyyttä yökkäriä pukiessa. Yksinkertaiset ikkunat ei nimittäin liiemmin lämmittäneet huonetta!! Hampaat kalisten sielä sai hypätä vällyjen alle. Joo, mutta kuitenkin, innostuin lähettämään kirjeiden kirjoittajille viestejä. Enirosta jouduin välillä tarkistamaan, liekö numero enää käytössä. Ja sain yllättyneitä, iloisia vastauksia. Kaikilla olisi kova tahto taas tavata isolla porukalla, jos vaan kiireiltämme ehtisimme. Hyvä mieli kuin harakalla!! 

• Oon tänään oppinut uusia asioita. Joku saattaa nauraa. (Mun sisko ainakin teki niin.) Kerron ensin: Meillä on huomenna siis se esitelmä mitä työstin pääsiäisenä. Reben ja Marcuksen kanssa se yhdessä tehdään ryhmätyönä. Mun tietokoneen käyttö on todella alkeellista. Ja nyt kun joutui värkkäämään tuon työn kanssa, niin hoksaa, että nehän on aikasta yksinkertasia asioita. Kun vaan perehtyisi ja opettelisi. Kysyin M:lta miten tähän ruudulle saa monta sivua näkyviin? Hän painoi mun koneen ctrl-nappia ja käski mun rullata sitä hiiressä olevaa rulla. Ja tadaa, niin oli monta sivua näkyvissä munkin ruudulla. Ja R sano mulle yhtäkkiä että paina ctrl c. Painoin. Sitten kohta: ctrl v. Painoin. Ja naps, se teksti kopioitui toiseen paikkaan!! Eiii, onko se näin yksinkertasta. Ja sitten tehtiin myös powerpoint-esitys. Huhhuh. Ei yksinkertasempaa voi olla! Huomenna sitten esitetään se luokalle. Ja mikäs on esitellessä kun hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Pitäisköhän oikeesti alkaa kiinnostua enemmän näistä koneista. Niin että vapaa-ajallakin oikein tutkiskelisin! :D

Pistin ihan herjalla muutaman kommervenkin tähän tekstiin. Näytöksi, mitä kaikkea osaan. Ei kovin esteettinen näky, mutta ei välitetä siitä!