Joskus on paljon tointa, joskus vähän. Nyt on ollut paljon ja on tullut ikävä vapaapäivää. Sellasta päivää, jollon kalenterissa ei edes iltaseittemältä lue mitään. Kun menin sunnuntaina taasen Kuopioon, eräs kanttorikollegani oli siellä myös. Tämän tytön kanssa me paljolti nauretaan ja höpötellään joutavia, joskus myös hullutellaan. Me päätettiin mennä hotelliin yheksi yöksi. Se oli rentouttavaa. Se hotellin aamiainen on jotain sanoin kuvaamatonta. Ylellistä suorastaan. Jo sillon kun tiesin alkavani ramppaamaan hsalmen ja kuopion väliä, päätin, että joskus meen hotelliin. No niin, nyt se on tehty... Ja erittäin hyvä näin. 

Mieleni on virkeämpi. Lehteen piti taas kirjottaa pikkujuttu, se ilmestyy tänään, aamunavauksen pidin just äsken. Kopissa seisoin ja mikkiin latelin hajatelmani. Se ei enää jännittänyt niinku ekalla kerralla. Tottuukohan kaikkiin asioihin. Ehkä totun myös koko koulun edessä seisomiseen ja hajatelmieni lausumiseen siellä. Ei, siihen en totu! Mulla on sellanen kutina sisimmässäni, että siihen ei voi tottua!

Odotan, että ihmiset tulisivat töihinsä, että voin alkaa sopimaan aikatauluista. Kauneimpia joululauluja siellä sun täällä... mitä tehdään, miten tehdään ja muutamaan paikkaan vielä milloin tehdään. Se on kuulkaas joulutortun täyteistä aikaa luvassa.

Odotan myös sitä, että kaheksan päivän päästä mulla on neljän päivän vapaa! Odotan myös sitä että lopetan tän kirjottamisen, kun en tässäkään tiedä mitä tehdä ja miten tehdä. 

Hyvää päivänjatkoa, toivottaa Riikka seurakunnasta