Päätä särkee, päätä särkee, päätä särkee kovasti, pillerin nyt suuhun nappaan, eikös mieli virkisty? (säv. mummolaan kun pyöräilemme) 

Hyvää helmikuuta. Ulkona pyryttää, pyry pyry pyry hei. Kevättää jo kovasti, ainakin stressin osalta. Oi antaos mulle stressaamaton luonne. Kiittäisin siitä. Kun lähdin aamulla töihin, niin linnut kivasti laulo. Voi kunpa tietäisin kutka ne sielä sirkuttelee, ajattelin. En tunnista lintuja. Häpeän sen tunnustaa.

Eilen ajoin kahden rekan perässä. Oli loskanen ajokeli. Onneksi radiopersoona kertoi mulle juttuja olympialaduilta, niin mieli pysyi tyynenä. Ei saanut Mäkäräinen kultamitalia. Vaikka eihän tuo toisaalta mun elämää olisi hetkauttanu suuntaan eikä toiseen. Eikä se mitali näitä mun stressilöitä olisi mihinkään vienyt. Että sikäli tilanne pysy samana täälä päässä. Kesällä voin vaan muistella kouluaikojani. Hyvällä niitä tuun muistamaan, mutta ei kiitos enää koulua tälle ihmiselle. Rankkaa elämänkoulua vaan. 

Mun postilaatikossa oli eilen tyhjä valkonen kirjekuori, johon ihana naapurin rouva oli kirjottanu: Riikka, tervetuloa keskiviikkona klo 18 luokseni laulelemaan. Pajukujalla on innokkaita lauluihmisiä. Meitä on ehkä 5 tai 6 tai 7. Kahvitellaan ja höpistään, kertoillaan elämästä, mitä kukin on työkseen tehnyt. Nauretaan, he sanovat, että ryppyjä ei tartte enää siinä iässä peitellä. Sillon nauretaan lisää ja naama menee entistä rypympään. (hauska sana! Piti monta kertaa lukee että kirjotinkohan oikein.) Mukavia naapureita mulla. Ja kun jutut kerrotaan vielä lupsakkaasti  savon murteella, niin aina vaan paranee. 

Lähden tästä Mellielliin lounaalle, sitten vanhustentaloon hartauteen. Tähän astisen päivän arvosana on 9 ja puoli. Pääkipu vielä häiritsee.