Ilma on painostava, ilma on hiostava, mutta ilmaa on. Lähdin Lähimmäisen kammariin kahville. Sielä on mukava istuksia. Se on kirpputori jota vapaaehtoistyöntekijät pyörittävät. Eräs nainen toi sinne tavaroitaan, mehujaan, mustikoitaan, mustikkahillojaan. Ja minä heti kävin niihin kiinni kun sika limppuun. Näitten jääkaappi-pakastin-asioiden lisäksi ostin keittiööni jakkaran. Oon kaipaillu sinne jotain ylimääräistä tuolia. Ja nyt sen sain. Ajan patinoiman, ollut naisella yli 50 vuotta. "Tämä on kuule kunnon puuta, se ei hetku suuntaan eikä toiseen!" Tekijä oli varmasti ajatellut sitä tehdessään mun keittiötä. Se sopii sinne juuri niin hyvin kun vain voi kuvitella. Tästä lähtien kun käytän mikroani, tarraan jakkaraan kiinni ja kiipeän ylisille. En halunnut mikron vievän niin paljon pöytätilaa, joten jääkaapin päälle sen asensin. Sielä se oli Kuopion kodissammekin. Sen on hyvä olla sielä. Mutta tuo mikrojakkara, se on hyvä juttu! 

Ajattelin eilen lenkkipolulla hymyssä suin mun veljeäni, joka on sparrannut mua terveelliset-elämäntavat-asioissa. Alkukesästä olin yötä sen kämpillä. Se sano: "Sulla pitää olla selkeät tavoitteet. Ens kesänä juokset maratonin!" Purskahdin nauruun. Just! Eipä siinä! Kysyin, eikö se tavoite voisi olla vähän realistisempi, vaikka kymmenen kilometriä, tai vaikka viisi. Kun lähtötaso on kuitenkin nolla juoksukilometriä. Ei, se sano, pitää olla kunnon tavoite! Olin tähän asti pitänyt veljeäni viisaana. Sanoin sille, että tavoite kuulostaa yhtä ufolta ku jos mää käskisin sen opetella ens kesään mennessä Yö meren rannalla. Lähtötaso on sillä sama kun mulla juoksussa. Tai siis osaa se pikkusen soittaa. Se soittaa sitä laulua minkä se on oppinut n. kakskyt vuotta sitten. Ajattelin, että poika jäis kommenttini vaikutuksesta sanattomaksi. Mutta ei, mitä hän teki? Tarjosi kättään. Mun tarvisi vain tarttua siihen ja sanoa diili. Tiesin että poika ei tuu sitä harjottelemaan ja missä se sitä harjottelisi, mietin. Mutta silti joku ääni sisälläni pyysi olemaan tarttumatta käteen. Ku ei tuosta ihmisestä voi koskaan tietää. Minä en jaksa noita tavoitteita vaikka ne voi ihan hyviä ollakin olemassa. Tykkään nauttia elämästä ilman niitä. Se sopii mulle. Sen sijaan ilman minkäänlaisia tavoitteita oon löytänyt täälä asuessani luonnon helmaa talsiessani päivittäin pururadalla peltojen katveessa ja metsikköjen välissä. Toki yritän samalla opetella kasvien nimiä ja lintujen ääniä. Ylämäkikin menee siinä sivussa ja alamäki varsinkin. Mutta mikä parasta, se ei ainakaan lihota!

Toivon teille kaikkea hyvää, etenkin veljelleni! :D

Mun silmät jää pienin väliajoin kiinni yhteen paikkaan. Se paikka voi olla yks kulma tästä näyttöruudusta tai piste seinässä tai iin päällä. Onneks en aja nyt autoa. Vois löytää seuraavaks ittensä pellon laidalta. Istun velttona, ja jos se on mahdollista niin en ajattele mitään. Huojentunut olo, joku kutsuis tätä takki tyhjänä- oloksi. Mun mielestä tää tunne on sellanen oon-päässyt-töistä-ja-loppupäiväksi-ei-oo-mitään-tiedossa-tunne. Eikä ehkä huomiselle eikä seuraavallekaan oo suunnitelmia. Se riippuu asiain haaroista. Mutta mukava tunne, siitä ei pääse yli eikä ympäri! En mää jaksakkaa mitään kirjottaa. Meinasin pyyhkiä tämänkin vähäsen tekstin pois, mutta en jaksanu tehä sitäkään. Voi tätä kanttorin ruumiillista työtä! :D Vie voimat! Ja luin tän tekstin mitä oon nyt kirjottanu tähän. Lähes joka virkkeessä oli kirjotusvirhe. Ton virheenki kirjotin aluks vireh. On aika lopettaa ja mennä kotiin vaikkahan pienelle päivälevolle. Huomenna nukun ainaki kaheksaan. Tullu tutuksi tuo puoli 7. Mää oon vaan heränny sillon, ku silmät on halunnu aueta. Heippa!
 

Kuopio näyttää hyvältä sateisenakin. Jos sulla on joskus aikaa, niin lähde katsomaan. Minäki tulin tänne viettämään vapaitani. Oon yöpyny tytön luona, tyttö läks pois, meen ens yöks toisen tytön luo. Sitten kolmannen ja sitte neljännen. Mukava ku on näitä tyttöjä! Tytöt on mukavia. Uusilla renkailla ajelin. Myyjä sanoi kun tinkasin hinnasta, että saat ne uutena Hankasalmelaisena halvemmalla. Ja jos hän kuolee sinä aikana kun minä oon sielä töissä, niin mun pitää laulaa kauniisti sen hautajaisissa. Selvä, sopii. Mitä vain teen, kunhan saan renkaat halvalla. Sinä aikana kun se vaihto renkaat, niin kävin hammaslääkäris siinä tien toisella puolella. Hammasta jomotti. Mutta ei nähnyt lääkäri sielä vikaa. Ehkä sielä vaaditaan juurihoitoa, se sano. EI JUURIHOITOA, parahdin! EI ENÄÄ KOSKAAN JUURIHOITOA!! Voisin väittää että se on kivuista suurinta. Äiti-ihmiset voi tässä kohtaa olla eri mieltä. Mulle on kerran se tehty. Kyllä aikuisen ihmisen silmät muutama vuosi sitten kostu kun hän painoi nöyränä hammaslääkärin oven kiinni juurihoidon jälkeen. Tämä tämän kertanen lääkäri kyllä huomas lohkeeman hampaassa, josko se kipu olisi lähtenyt siitä. Toivotaan. Mutta pikkusen kyllä tuntuu siltä, että jomotusta vielä ilmenisi. Argh, ja ku minä oon niin hyvin hoitanut hampaitani joululahjasähköhammasharjallanijonkarakkaaltaveljeltänisain. Joo se siitä. Menin naapurin rouvalle kylään. "Koska tuut kylään, minä niin odotan sua käymään?" Menin sitten sen hammaslääkärin jälkeen. Mukava nainen, kertakaikkiaan. Hän sanoi, "ajatella, että oon saanu kanttorin mulle kylään!" Ja kahvinjuonnin lomassa hänen puhelimensa soi, ja hän sanoi soittajalle: "En olisi ikinä uskonut, että juon omassa kodissani Hankasalmen kanttorin kanssa kahvia."Just. Ku minähän oon vaan minä. Vaikka tunsinkin sillä hetkellä olevani Tarja Halonen! :)
Mutta meen nyt tyttö nro2:n luo. Hän ilmoitti päässeensä töistä. Onpa mukava mennä kuulemaan hänenkin ajatuksiaan elämästä ja elämisestä tässä elämässä. Kuulemiin. 

Kävelin tänään tuota kotirinnettäni alas työmaata kohden. Etäällä kaksi tyttöä kävi aina välillä kurkkaamas sille tielle missä kävelin. Jo on tytöt leikkisällä päällä, ajattelin. Mutta kun pääsin heidän luokseen, niin mitä näinkään. Kirpparipöydän. Tytöt olivat tulleet mummulaan kesäloman viettoon ja halusivat heti laittaa kirpparin pystyyn. Tottahan toki minä heiltä jotain ostan ja kahta kauheemmin, koska kuulin heidän olevan Kuopiosta! Ah, Kuopiosta! Näin oksalla riippumassa sulosen sinisen saunatakin, tais olla nalle puheilla varustettu. Voisin ostaa tuon. Lasten mummo tuli siihen ja sano että sisällä on vaaleenpunasiakin. Hinta oli mitä olemattomin. Mutta tytöt oli riemuissaan, ensimmäinen kauppa tehty. Ja nyt omistan 3 lasten saunatakkia. Hmm... mulla ei oo lapsia. Vaan on ihania kummilapsia ja sisarusten lapsia ja kavereiden lapsia. Ken luokseni tulee käymään, saa saunatakin omakseen! :D Aika hyvä porkkana!

Tulin siks kävellen, koska mun pyörä on ylösalasin mun naapurimiehen pihassa. Se kerran huikkas mulle, että jos sulla joskus tulee ongelmia pyörän kans, niin tuo se mun luo. Samalla silmäyksellä se huomas, että ketjuja ei vissiin oo tullu rasvattua ja penkkikin repsottaa ja jalustinta ei oo. Niin nyt on jalustin, ja se sanoo että siitä tulee hyvä pyörä. Rassatkoon nyt rauhassa, mikäs tuola on käveleskellä flipfloppien läiskähdellessä asfalttiin. 

Eilen kävin kysymässä naapurin koiraa mun kans lenkille. Mutta yksi toinen naapuri oli ottanut sen. "Mutta lähde niitten mukaan, minä vasta koirani hänelle vein. Me eletään kato täälä semmosessa kivassa yhteisössä jossa pidetään toisista huolta." Ja niinpä siis lähdin heidän kanssaan lenkille. Oli mukava taas kuulla paikkallisen jutustelua paikasta jos toisesta.

Tää on taas niin tämmöstä!

Aamulla aikasin heräsin, autoa korjaamolle kyhäsin. Ensimmäinen oman auton huoltokeikka elämässäni, tunsin oloni aikuiseksi. 

Mies ajeli, katsoi ja syynäsi, nosti ilmaan ja pellin alle kurkisti. "Ennustajaksi en voi ruveta, mutta kyllä sinä voit luottavaisin mielin sillä ajaa. Renkaat on huonohkot, vesikelillä himmailet." Kiitin kovasti ja kerroin mieleni olevan nyt vapaampi kun ammatti-ihminen kertoo faktoja. Ja kovasti muuten kertoikin. Mene ja tiedä mikä osa siitä tiedosta jäi sisääni. Veikkaan että suurin osa termeistä jäi ilmaan väreilemään.

Kotopuolessa sitten tutustuin tuleviin työjuttuihin. Veteraaneja säestän kappelissa ja muistotilaisuudessa päivän muutaman jälkeen. Laulut oli mulle uusia. (On muuten hyvä keksintö tuo sähköpiano. Luurimet korville ja kukaan ei kuule vaikka soitto alkaisi heti yheksältä aamulla.) Mutta voi, kyynelkanavani aukes.

" Havuseppeleen kannamme sulle,
se on tervehdys viimeinen.
Sen kannamme arkkusi luokse,
sua, veljemme, muistellen.
Näin tahdomme kaikille näyttää,
veli veljeään unhoita ei.
Aseveljenä muistamme aina
sinut tuoni kun luotamme vei.

Kotikirkossa arkkusi ääreen
me siunaten laskemme sen.
Viime matkaan kun täältä sä lähdet,
havuseppele sua opastaa.
Tämä viime on kunniamatka,
veljet, seppeltä seuratkaa. 

On päättynyt maallinen retki,
elo alkanut on iäinen.
Koti uusi on auennut sulle
luona Taivaisen Isämme.
Havuseppele kertoo, myös meillä
sama veljet, on yhteinen tie."

Ei loppunut itku tuohon lauluun. Toinenkin tuntematon laulu tuli vastaan. Voi olla että kanttori joutuu varaamaan nessua mukaan.

1. Löysin mummon ullakolta vanhan kanteleen,
kurkihirren alla varmaan vuosia riippuneen.
Sen on tehnyt taidoillaan vaari-vainaa aikoinaan.
Mummo kertoi tarinan sen kiikkustuolistaan.

2. Mummo kaivoi piirongista kirjeen kauhtuneen.
Nuorukainen Kannakselta kirjoitti vaimolleen:
Kahden viikon loman sain. Jälkeen ensi perjantain
pojalle tuon rintamalta lahjaksi kanteleen.

3. Mummo luki vaarin kirjeen pienelle lapselleen.
Poika valvoi ikkunassaan raitille katsellen.
Koitti aamu sunnuntain. Saapui kotiin - kannel vain.
Viesti kertoi vaarin taisteluissa kaatuneen.

4. Poika joutui ikävän vain rintaansa hautaamaan.
Rauhan alkaessa kasvoi työhönsä tarttumaan.
Kiire täytti kourat näin. Kurkihirren alle jäi
kannel, jota nuori mies ei ehtinyt soittamaan. 

5. Kerro mulle, mummo, vielä soitosta kanteleen.
Näytä, kuinka vaari-vainaa otti sen polvilleen.
Mummo hiljaa hyräili, sormin herkin säesti
vaari-vainaan vanhaa kiitoslaulua Luojalleen.

6. Isäni ei ehtinyt siis näppäillä kanneltaan.
Voisko vaarin lapsenlapset oppia soittamaan?
Löytäisinkö vielä sen kiitollisen sävelen?
Kuulisitko, Herra, vaari-vainaan ja Suomenmaan?

Nähdä ja kuulla kun veteraanit laulavat sydämensä pohjasta. Se on mieltä liikuttavaa.

Mutta mieli on silti nyt iloinen, kun kaikki on hyvin. Kaveri kävi alkuviikosta ja me käytiin polskuttelemassa järvessä. Vesi oli yhtäkuin linnunmaito. Mitä se ikinä sitten tarkottaakaan? Vieraat on mukavia. Niitä on aina mukava ottaa vastaan. Iloitsen ja lopetan nyt.