Puut alkaa jo punertaa. On jo vähän kirpee ilmakin, vaikkakin lämmintä. Hyvin lämmintä. Viikon viimenen päivä taas käsillä, illalla Kuopioon.

Eilen oli hautajaiset. Eräs vanhempi naisihminen kysyi kappelissa, tunnenko tämän laulun (luki sanoja). En tuntenut. Minulla on nuotti ja sanat autossa, toivon että laulat sen muistotilaisuudessa adressien jälkeen. Mutta entä jos en tunne sitä säveltä? Kyllä sinä sen opit, olethan ammatti-ihminen. Kiitos luottamuksesta. (Hän ei ihan selvästikään tykännyt vastaväitteistä) Tuli muistotilaisuus, hän antoi nuotin. Aivan vieras laulu. Ja missä minä sitä harjoittelen? Aloin sisäisesti panikoida. Riittääkö että laulan ekan säkeistön kun ne sanat on siinä nuotin alla? Ei, laula kaikki, siinä on niin kauniit sanat. Kyllä sinä osaat, olethan ammatti-ihminen. Loimme papin kanssa silmäyksen. Jupisin suupielestä, en mee tuohon kaikkien eteen nolattavaksi. Haluan säilyttää ammattiylpeyteni. Mutta kun ei käynyt mikään muukaan laulu, niin aloin tapailla nuotteja päässäni. Sovittiin papin kanssa että hän menee omaisten pöytään ja minä jään yksin omaan pöytään ja harjoittelen laulua syöntini lomassa. Mutta sen verran oli ehkä pikkunen kiukku ja paniikki päällä, että sävel ei kertakaikkiaan selvinnyt, laitoin nuotit hyppimään mihin sattuu. Soitin hätäpäissäni kavereille, josko ne tietäis sen laulun. Kun menin hakemaan ruokaa ja istahdin pöytään, sanoin itselleni: Rauhoitu rauhoitu, kyllä sinä sen opit kun vaan keskityt. Unohda kiukkusi ja ajattele postiivisesti. Ja mitä tein? Opin sen laulun. Olinhan ammatti-ihminen. :)