Korsuhartauteen. Perillä näen mitä se on. Väsyttää. Tänään tiedän mitä se on. Tulin eilen kotoo. Junassa innostuin tekemään siluettiristikoita. Jatkoin sitä Jyväskylän asemalla jossa jouduin odottamaan seuraavaa junaa 2 ja puoli tuntia. Luulin että vaan puolitoista, ja ajattelin että se menee joutusaan lehteä lukiessa. Mutta kun olin tunnin lukenu, niin lippu tiesi kertoo, että odotan vielä kaaaaauan. Siluetti pelasti senkin tylsyyden. Olin illan kähmeessä kotonani, mutta en malttanu mennä nukkumaan, niin oli ristikot imassu mut puoleensa. Nyt tiedän että olis kantsinu nukkua. Nyt totisesti sen tiedän. Miksi ihminen on aina niin aikasin valmis? On tää odottaminenkin työlästä. Tampereen kämppikset aina hoputti mua, että lähe nyt jo pysäkille, että kerkeet sen kymmenen minuuttia odottaa. Ne vähä ivaili mulle. Tänä päivänä sitä sanottais kämppäkiusaamiseksi. Aurinko meinaa aina tulla välillä esiin, mutta ei se sitte maltakaan. On aika syksysen näköstä. Siks kirjotan keltasella. Kotona kävin isän kans mustikas. En oo sitte lapsuuden käyny. Oon vierastanu sitä harrastusta. Saatiin sangollinen. Isä keräs enemmän ku minä. Ku se keräs tosi nopeesti ja olihan se tottuneempikin, mutta mää silleen rauhassa. Sanoin, että mulle pitää jäädä hyvä mieli tästä reissusta, että uskaltaudun toistekin. Mutta jos olisin hiki sieraimis sielä touhunnu, niin voi olla että marjakuumeen iskiessä talsisin kaupan pakastealtaalle. Legendaarinen juttu on sekin, että menin lapsena, en tiedä olinko enää niin lapsi, isän kans hyytelömarjaan. Keräsin puolukoita, katoin konettani, raakoja melki kaikki. Menin mättään taakse ja heitin kaikki pois. Myöhemmin isä kaato oman koneellisensa ämpäriin. "Mutta nehän on raakoja" ihmettelin. "Raakojahan niitten pitää ollakin!! Hyytelö tehään raaoista marjoista." Vai niin. Nyt koppaan virsikirjakorin ja Elämän matkalaulut kainaloon ja lähden korsuilemaan. Hei!