Herätyskello herätti aivan täysin kesken unien. Se oli yllättävää, koska yleensä herään ennen sitä, vaikka se olis laitettu mihin aikaan tahansa soimaan. Jotenkin aavistin että tästä ei tule hyvä päivä. Uninen, kärttynen minä ja reipas minä pitivät tiivistä palaveria. Toinen halusi torkuttaa ja toinen mennä heti suihkuun. Reipas halusi heti alottaa viikon hyvästi. Se ajatteli avarakatseisemmin: hyvässä lykyssä sitä ollaan vielä perjantainakin tyytyväisiä, jos viikko on alkanut lupaavasti. Nousin siis (kerran torkutin). Halusin ajatella kaikesta negatiivisesti. Ehkä siksi mikään ei onnistunutkaan. Hiukset jäi suihkun jälkeen takkuun vaikka yleensä ei jää. Kahvi keittyi suurella kolinalla hiljaisessa talossa. Kämppikseltä piti ottaa leipää kun omaa ei ollut. Hampaita pestessä paitakin sai osansa tahnasta. Vaatteita vaihdoin muutenkin yhtenään, mikään ei tuntunut hyvältä päällä. Lähdin kouluun roskapussi kainalossa. Menin alas hissillä, etten kompastu portaissa.
Ulkona parkkipaikalla naapurin mies huiski hätäsesti autoaan esiin lumen alta. Mut huomattuaan kerkesi kuitenkin huikkaamaan iloisen huomenen. Se tuntu mukavalta. Vastasin yhtä reippaasti. Ja yhtä reippaasti viskasin myös roskapussin roskikseen ja jatkoin kouluun sadan metrin päähän. Päätin, että päivästä tulee hyvä. Kärttynen minä meinasi vielä jatkaa keskustelua, mutta en jaksanut kuunnella sen marinaa.
Nyt kun herätyksestä on kulunut 4 tuntia, voin todeta että aamupäivä on ainakin ollut hyvä. Reipas ja aikaansaava. Siksi annoin itselleni luvan istahtaa hetkeksi blogisemaan ja nyt lähden lounaalle. Hyvä voitti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti