On syntymäpäiväni aamu. Olen saanut elää 31 vaiherikasta vuotta. Nopeesti on aika kulunut kun taaksepäin katsoo, mutta seuraavat 31 eteenpäin tuntuu olevan mahdottoman kaukana. Onneksi. Mukava elää just tätä hetkeä.
Koulussa järjestetään tänään rekrykonsertti. Yritetään haalia ihmisiä musiikinopiskelun ihmeelliseen, iloa tuottavaan, paikoin hermot menevään, sanoisinko tunteita herättävään maailmaan. Koulukaverini Olli improvisoi siellä uruilla. Hän on pyytänyt minua ja meidän koulun linjajohtajaa Seppoa matkimaan tämän improvisoinnin aluksi käsikelloilla kirkonkelloja. Siitä Olli jatkaa soittamalla häämarssia ja suvivirttä. Toinen Olli alkaa jossakin vaiheessa laulaa Kallavesj´ laulua, jonka jälkeen me taas Sepon kanssa valkoisine hanskoinemme soitamme kelloilla samaa laulua. Sitten kun Olli improvisoi Lentävä kalakukko laulua, niin mun pitää puhaltaa urkupilliin junailijan pillin tavoin. Hauskalta kuulostaa Ollin visiot. Mukava olla mukana hienolla porukalla tekemässä musiikkia. Musta vahvasti tuntuu siltä, että suurin osa salissa istuvista pyrkii heti kanttorikouluun, koska siellä saa tehdä niin monipuolista musiikkia.
Käyn kaverini kanssa Aisti, havannoi ja hyväksy - Elä hetkessä! - luennoilla. Sitä pitää neljä ravitsemustieteen opiskelijaa. Se on mukavaa. En aiemmin ole pistänyt niinkään merkille, mille joku ruokalaji haisee/tuoksuu, miltä se oikeesti maistuu, miltä se tuntuu suussa. Tai kun laitan nenän kiinni ja syön jotain, niin en maista sitä ollenkaan. Testattiin sitä minttusuklaalla. Katsoin kaveriani, jonka tiesin olevan karkkilakossa. Ilmaisin huulillani äänettömästi että ota. (jos hän ottaa, joutuu maksamaan 50 euroa kanssalakkoilevalleen) Kovat on panokset, mutta ajattelin että tämä olisi poikkeustilanne. Kaveri otti suklaan käteensä. Ja kun se piti laittaa suuhun, hän haukkasikin ilmaa, suklaa yhä nyrkissään.
Se oli jännä testi. Kyllähän sitä tietää että nuhaisena ruoka ei maistu miltään, mutta tuossa sen aisti ja havannoi paremmin. Heti kun päästi nenän vapaaksi, suklaa alkoi maistua omalta ihanalta itseltään. Meidän annettiin tehdä se uudelleen. Taas silmäys kaveriin, joka oli silleen: voi ei. Suklaakuppi lähti kiertämään. Istumme kaikki 8 henkee semmosessa puolikaaressa. Kaverini ei tällä kertaa ottanut, vaan laittoi kupin eteenpäin. Mutta voi, samalla hetkellä edellisen kierroksen suklaa tippuu hänen kädestään!!!! :) Kuppi tuli takasi hänen luokseen ja hän otti suklaan. Nyt kädessään kaksi sulavaa suklaata! Ja mua niin olis naurattanut!! Onneksi me ei istuta siellä vierekkäin, vois paikoin tulla hepuli. Mutta ulkona pois lähtiessä oli hauskaa. Sillon nauru kiiri ympäri markkia!
Eletään hetkessä!! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti