No niin, kirjotan nyt tämmösellä kirjotuskoneen präntillä. Kun kerroin kaverille, että en aio laittaa kuvia ja tää on mahdollisimman yksinkertanen tää sivukin, niin se sano, että voin pikku hiljaa alkaa kehittämään sitä. Ja syyhän tähän yksinkertaisuuteen on tässä: en ole koskaan ollut kiinnostunut koneista ja vempeleistä. Tunnen huonoutta niiden edessä. Kauan aikaa tein opettajallekin esseitä käsin, jos vaihtoehtona oli lähettää se suoraan sille sähköpostilla. Se olisi vaatinut multa paljon. Kaikki tallennukset, mistä-mää-sen-sitten-löydän ja kärsimättömyyskohtaukset. Mutta se on totta, että kun tossa paperin yläreunassa on noita vaihtoehtoja, niin ainahan pikkusen erilainen tuo säväystä. Voin vaikka tän seuraavan sanan kirjottaa lihavoituna ja tän ihan alleviivaten kursiivin kera. Ja jos olisin tämänkin tekstin kirjottanut käsin, mulla olisi oikean käden ranne kipeä. Hölskyttelisin sitä aika ajoin. Käyttäisin paljon kumia, koska monesti ajatus suoltaa enemmän sanoja mitä kynä ehtii kirjottaa. Siksi lauseen rakenne saattaa olla huono. Tasaan tän tekstin tässä välissä.
Musta tuo tasaus ei näytä hyvältä. Vähän turhan kompakti paketti. Siksi otin sen pois. Mennään tänään nuorison kanssa pihalle. Osa hiihtää, osa menee autolla jonnekin ja kävelee siitä ja kohtaamme toisemme sitten nuotiolla. Ei kuulosta huonolta ollenkaan. Mulla ei oo suksia. En oo sitten yläasteen hiihtänyt. Verenmaku ei oo näinä vuosina lähteny suusta pois. Ja sitte ne saattaa lipsua ja sitte ne saattaa ja sitte ne saattaa ja sitte minä saatan ja sitten se saattaa. Kaikkee saattaa tapahtua.
Kahvi tuoksuu niin hyvältä. Kämppis on sen keittänyt. Sekin oli yhdenlaista tuo kahvinjuonnin opettelu. Asuin Helsingissä n. 8 vuotta sitten. Ja kahviloissahan sitä käytiin. Kaivarissa eri muttereissa ja espalla ja mitä niitä nyt oli. Ja kun enhän minä juonut kahvia. Ottaa nyt sitte mehua tai teetä. Mehu tuntu lapselliselta ja teenjuontikin vaati opettelua. Kahvia kitaan siis. Siskoni sanoi: älä laita siihen sokeria, se on joka tapauksessa alussa pahaa. Pistä vaan maitoo. Ja totisesti niin tein. Irvistykset alko pikkuhiljaa oieta ja nyt on aina hymy huulessa kun sitä siemailen. Menen siis juomaan.Hei!
Kahvi tuoksuu niin hyvältä. Kämppis on sen keittänyt. Sekin oli yhdenlaista tuo kahvinjuonnin opettelu. Asuin Helsingissä n. 8 vuotta sitten. Ja kahviloissahan sitä käytiin. Kaivarissa eri muttereissa ja espalla ja mitä niitä nyt oli. Ja kun enhän minä juonut kahvia. Ottaa nyt sitte mehua tai teetä. Mehu tuntu lapselliselta ja teenjuontikin vaati opettelua. Kahvia kitaan siis. Siskoni sanoi: älä laita siihen sokeria, se on joka tapauksessa alussa pahaa. Pistä vaan maitoo. Ja totisesti niin tein. Irvistykset alko pikkuhiljaa oieta ja nyt on aina hymy huulessa kun sitä siemailen. Menen siis juomaan.
Halusin sittenkin kirjottaa heippodei!
p.s Nää päivämäärät heittää. Nyt on oikeesti 2.2 lauantai, ja eilen kun kirjotin synttäreistäni, niin sillon oli 1.2.
p.s Nää päivämäärät heittää. Nyt on oikeesti 2.2 lauantai, ja eilen kun kirjotin synttäreistäni, niin sillon oli 1.2.
hauska lukea sun kirjoituksia! olenhan kaivannut sinun juttuja ja ajatuksia! :) nyt voin taas seurata sun elämää! arvaappas mitä teen tällä hetkellä? pureskelen tietenkin kynsiä...yääk!
VastaaPoistaerika
Minäki niin mielelläni lukisin sun ajatuksia ja joskus käynkin, mutta se on niiiiin hidasta. Mulla on varmaan aina ollut tosi surkeita ruotsin opettajia ku ne ei saanu mua oppimaan! ;) heh! Mutta onneks sun kuvat on kansainvälisiä! :)
VastaaPoista