Ilma on painostava, ilma on hiostava, mutta ilmaa on. Lähdin Lähimmäisen kammariin kahville. Sielä on mukava istuksia. Se on kirpputori jota vapaaehtoistyöntekijät pyörittävät. Eräs nainen toi sinne tavaroitaan, mehujaan, mustikoitaan, mustikkahillojaan. Ja minä heti kävin niihin kiinni kun sika limppuun. Näitten jääkaappi-pakastin-asioiden lisäksi ostin keittiööni jakkaran. Oon kaipaillu sinne jotain ylimääräistä tuolia. Ja nyt sen sain. Ajan patinoiman, ollut naisella yli 50 vuotta. "Tämä on kuule kunnon puuta, se ei hetku suuntaan eikä toiseen!" Tekijä oli varmasti ajatellut sitä tehdessään mun keittiötä. Se sopii sinne juuri niin hyvin kun vain voi kuvitella. Tästä lähtien kun käytän mikroani, tarraan jakkaraan kiinni ja kiipeän ylisille. En halunnut mikron vievän niin paljon pöytätilaa, joten jääkaapin päälle sen asensin. Sielä se oli Kuopion kodissammekin. Sen on hyvä olla sielä. Mutta tuo mikrojakkara, se on hyvä juttu! 

Ajattelin eilen lenkkipolulla hymyssä suin mun veljeäni, joka on sparrannut mua terveelliset-elämäntavat-asioissa. Alkukesästä olin yötä sen kämpillä. Se sano: "Sulla pitää olla selkeät tavoitteet. Ens kesänä juokset maratonin!" Purskahdin nauruun. Just! Eipä siinä! Kysyin, eikö se tavoite voisi olla vähän realistisempi, vaikka kymmenen kilometriä, tai vaikka viisi. Kun lähtötaso on kuitenkin nolla juoksukilometriä. Ei, se sano, pitää olla kunnon tavoite! Olin tähän asti pitänyt veljeäni viisaana. Sanoin sille, että tavoite kuulostaa yhtä ufolta ku jos mää käskisin sen opetella ens kesään mennessä Yö meren rannalla. Lähtötaso on sillä sama kun mulla juoksussa. Tai siis osaa se pikkusen soittaa. Se soittaa sitä laulua minkä se on oppinut n. kakskyt vuotta sitten. Ajattelin, että poika jäis kommenttini vaikutuksesta sanattomaksi. Mutta ei, mitä hän teki? Tarjosi kättään. Mun tarvisi vain tarttua siihen ja sanoa diili. Tiesin että poika ei tuu sitä harjottelemaan ja missä se sitä harjottelisi, mietin. Mutta silti joku ääni sisälläni pyysi olemaan tarttumatta käteen. Ku ei tuosta ihmisestä voi koskaan tietää. Minä en jaksa noita tavoitteita vaikka ne voi ihan hyviä ollakin olemassa. Tykkään nauttia elämästä ilman niitä. Se sopii mulle. Sen sijaan ilman minkäänlaisia tavoitteita oon löytänyt täälä asuessani luonnon helmaa talsiessani päivittäin pururadalla peltojen katveessa ja metsikköjen välissä. Toki yritän samalla opetella kasvien nimiä ja lintujen ääniä. Ylämäkikin menee siinä sivussa ja alamäki varsinkin. Mutta mikä parasta, se ei ainakaan lihota!

Toivon teille kaikkea hyvää, etenkin veljelleni! :D