Kehossani on epätoivottuja vieraita. Kaksi pitää hartioitani tiukassa otteessaan. Ne ei päästä niitä elastoitumaan. Lisäksi yksi tyyppi on hakannu koko päivän päätäni vasaralla. Söin lääkettä. Ei auttanut. Menin laulutunnille ja opettajaa ei kuulunut. Salaa toivoin että hän ei tulekaan. Mutta hän tuli. Laulaminen vain lisäsi kipua. Hoksasin tunnin jälkeen, että karkki auttaa. Menin kauppaan ja ostin pikkusen makiaista. Jo auttoi. Vähäksi aikaa. Menin illalla avustamaan koulukaverin kuoroon. Eläkeläiskuoroon. Ei lähtenyt kipu sieläkään. Päinvastoin. Mutta sulosia olivat vanhukset siitä huolimatta...
Haluaisin jo oman kirkkokuoron, missä kurkku kierossa laulaisimme. Tuo oli rumasti sanottu, halusin vaan kirjottaa noin koska mun kaveri on opettanu mulle tommosen lauseen. Laulattaisin kuorossa helppoja lauluja ja me laulettais vaan laulamisen riemusta. Ei turhaan nipotettaisi äänten puhtaudesta. Pikkusen tietysti, että siinä olis jotain järkee, mutta ei paljon. Ja siinä minä seisoisin heidän edessään ja katselisin heidän laulavia, iloisia kasvojaan. Ja toivoisin että hekin joskus katsoisivat kansioidensa takaa minun liikkuvia käsiäni. Vielä on sen aika tuleva. Jahka malttaisin lopettaa tämän koulunkäynnin ja ryhtyä virkailijaksi.
Kerran yhtenä kesälauantaina soitin muistaakseni 5 hautausta putkeen. En muistanut kaikkien vainajien nimiä. Aulassa istui iäkäs nainen rollaattorinsa kanssa. Olin menossa siitä ohi kappeliin. Nainen kysyi: "Onko tuossa salissa N.N:n muistotilaisuus?" Ajatuskuplani: "Voi hyvänen aika, mulla ei oo hajuakaan kenen hautajaiset on vuorossa." Sanoin kuitenkin naiselle että on ja toivoin totisesti että on. Autoin hänet pystyyn ja lähdimme hitaasti yhdessä saliin. Kun viimein pääsimme ovien sisäpuolelle, eräs omainen tuli sanomaan minulle, että nainen on varmaan väärissä hautajaisissa. Hups. Menin naisen luo ja lähdimme takasi aulaan. "Eikö virkailija tiedä?" nainen jupisi. Ei, virkailija ei tiennyt. Kävin selvittämässä asian vahtimestarilta ja lopulta selvisi että nainen tuli viikkoa liian aikaisin. Virkailija oli tietysti auttavainen, yritti paikata omaa mokaansa ja soitti vanhukselle taksin. Siitä sitten jo ripein askelin soittamaan urkua. Mitäkö tästä opin? Älä rutinoidu vaan ota aina selvää tapahtuman kulusta. Vaikka hautajaiskaava onkin sama, niin tilaisuus on silti eri ja omaisille ainutlaatuinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti