Tässä ei ole otsikkoa

Ajattelin aamulla, että tänään vois kyllä pyyhkiä pölyt luistimista ja uskaltautua jäälle. Soitin siskolle joka on läpeensä jääkiekkoilija, että josko mentäisiin. Hän mulle mailan tois mukanaan ja kiekon. Minä sitten hissukseni oppisin. Mulla on oikeen hokkarit, vaikka kouluajan sirklasin valkosilla kaunokkailla. Vaan on nuo mustat yhtähyvät, joskin terät oli tylsääkin tylsemmät. Tuli kentälle sitten tuttuja enemmänkin, sitä aluksi kauhistelin. Kun ajattelin vaan salaa harjotella siskoni kanssa. Maila kädessä luisteleminen on jotenkin luonnotonta, ja sitten se kiekon kuljettaminenkin. Ja laukomiset ja kohottamiset ja lätyt ja ja ja. Mutta "reenaa reenaa niin maharut porukkaan" sanoo joku lentävä lause. En niin kovin oo innostunut tuosta itse jääkiekon pelaamisesta, siksi en vastannut pelaajien kosiskeluihin myöntävästi. Välillä laitoin mailan ja kiekon sivuun, asetin kädet selkäni taakse ja lähdin liukumaan. En saanut ihan kilpaluistelijan 90 asteen kulmaa, mutta ei se kauaksi siitä jääny, eipä. Mutta mukavaa se oli. Ja raikas talvisää teki terää. Siihen tulokseen oon tullut, että koskaan ei oo liian myöhäistä opetella uusia asioita. 

Ja sitten kun loppuu asia, niin ei tarvi kirjottaa enempää. Heippa!